Basset fauve de bretagne eli bretagnenbassetti
Fauve(foove), BFDB
Rotuesittely
basset fauve de bretagne, lausutaan: basset foov dö bretanj, on vehnänvärinen tai ketunpunainen, matalajalkainen koira Euroopan läntisimmästä kolkasta - ronskista ja mystisestä kelttiläisestä maasta - Bretagnesta. Jos fauven ulkomuodosta halutaan hakea yhtäläisyyksiä johonkin toiseen rotuun, on se lähinnä suurennettu painos karkeakarvaisesta mäyräkoirasta, toki suurempi ja voimakkaampi luustoltaan ja lyhytselkäisempi.
Fauven erikoisuus on, niinkuin nimikin kertoo, sen ihastuttava kalpeanpunainen väri, joka on kuin aurinko aamu-usvassa. Sen tummat silmät silmät yhdessä tarkkaavaisen lempeän ilmeen kanssa kuvastavat sen sopeutuvaa luonnetta: tavattoman rauhallinen kotona, paineen alla tarpeettomankin haukkuva, eikä koskaan äkäinen. Luonteeltaan fauve on utelias, vilkas ja hyvin rohkea ja sitä arvostetaan myös kotiseutunsa ulkopuolella sekä metsästys- että seurakoirana. Juuri vilkkaan luonteensa ja metsästysviettinsä takia rotu vaattii kunnon tottelevaisuuskoulutuksen.
Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut pienriistan, mm. jäniksen ja kaniinin, metsästyksessä. Metsästyskoirana rotu on kestävä, sinnikäs ja luotettava. Se sekä vainuaa riistaa että ajaa sen liikkeelle, ja sitä käytettiin alunperin yleensä neljän koiran muodostamissa ajueissa. Fauve on parhaimmillaan työskennellessään vaikeassa, kallioisessa metsämaastossa. Fauve on erinomainen käytännön metsästyskoira, mutta toimii upeasti myös käyttökokeissa. Fauve nauttii päästessään toteuttamaan luontoaan jäljestyksessä ja ajavana koirana. Suomessa fauven kanssa voi käydä mäyräkoirien ajokokeissa (MÄAJ) ja metsästyskoirien jäljestämiskokeissa (MEJÄ).
Basset fauve de bretagne polveutuu "suuresta fauvesta" grand fauve de bretagnesta, jota kutsutaan myös griffon fauve de bretagneksi. Tämä on tuhti metsästyskoira, jonka säkäkorkeus on noin 48 - 58 cm. Jo Luis XIV:n aikana (1462 - 1522) käytettiin grand fauve ajueita susien ja villisikojen metsästykseen. Molempien maailmansotien aikana menehtyi suuri osa metsästyskoirakannasta Bretagnessa. Vuoden 1945 jälkeen oli tuskin yhtään fauveja jäljellä. Rotu jälleenrakennettiin käyttämällä fauve-risteytyksiä, "serkkuaan" basset griffon vendéeta, mäyräkoiria ja todennäköisesti myös beagleja ja terriereitä.
Basset fauve de bretagne on ranskalainen rotu, jonka FCI hyväksyi 2. 4. 1966. Suomen kennelliiton hallitus hyväksyi rodun 8. 4. 1984. Rotu kuuluu FCI:n ryhmään 6 ajavat koirat. Rotumääritelmän mukaan fauve on yleisvaikutelmaltaan pieni ja terhakka, korkeuttaan pidempi ja olemukseltaan bassetrotuinen, rungoltaan muita bassetrotuja lyhyempi tanakka koira. Rotu on nopea kokoisekseen. Fauven säkäkorkeus on 32 - 38 cm ja paino noin 13 - 18 kg. Karvapeite on karkea ja tiivis, melko lyhyt. Rotu kuuluu karkeakarvaisena nyppimällä trimmattaviin rotuihin.
Basset fauve de bretagne on melko uusi rotu Suomessa, vuonna 1989 rekisteröitiin 2 koiraa, yli kymmenen koiran vuosirekisteröintiin päästiin vuonna 1997 (14). Fauvejen määrä on ollut tasaisessa nousussa ja vuonna 2008 rekisteröitiin 63 koiraa. Maaliskuussa 2009 Suomessa on rekisteröity Suomen kennelliiton jalostustietojärjestelmän mukaan yhteensä 496 fauvea. Kirjallisuudessa rodulle on myös muita nimityksiä: keltainen bretagnenbasset ja tawny brittany basset. Suomen kennelliitto suomensi rodun nimen vuonna 2007 virallisesti bretagnenbassetiksi.
Basset fauve de bretagne on varsin terve rotu, se ei ole toistaiseksi mukana Pevisassa (Suomen kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma). Suomen Bassetkerho ry vaatii, että jalostukseen käytettävät rodun yksilöt on silmätarkastettu perinnöllisten silmäsairauksien varalta ja terveiksi todettu. Jotkin kasvattajat kuvauttavat myös koiriensa polvia. Suomen bassetkerhon sivuilta voit vilkaista rodun tarkastustuloksia ja terveyskyselyn vastauksia. Valitettavasti aivan uusimpia tuloksia ei sieltä löydy, mutta voit vilkaista niitä Suomen kennelliiton KoiraNetistä rodun kohdalta.
Jos kiinnostuit rodusta, voit katsoa lisää Suomen bassetkerhon sivuilta ja ottaa kenties yhteyttä rodun pentuvälittäjään. Fauveja omistajineen tapaa ainakin suurimmissa näyttelyissä ympäri Suomen. Asiantuntijan kanssa juttelemalla selviää, sopiiko fauvepentu juuri sinulle.
Elämää fauven kanssa!
-
Tärkeintä ovat hajut.
- Jos tottelen, anna maksapala. Jos en, anna silti maksapala.
- Älä edes yritä kouluttaa minua tottelevaiseksi
- jälkeen tapakoulun, tokokurssin ja näyttelykoulutuksen vedän silti. - Jos joku on kiinnostunut minusta, se on epäilyttävää.
Jos joku ei ole, se on kiinnostavaa. - Kaikki, mikä juoksee poispäin, on saatava kiinni. Kaikkea, mikä juoksee kohti, on paettava.
- Äkkiä ulos... tulkaa, mennään! / Ai sisällekö? Ei ikinä!
- Älä rutistele ja lääpi -yök- vedetään tätä sukkapalloa mielummin!
- Vouuuuuff! Miksi jätitte minut??? / Ai te tulitte jo... enpäs huomannutkaan...
- Kerjäätkö pusua? Täältä pesee ja linkoaa niin, että nenä on poskella.
- Onko ruokani oikeaa merkkiä, sopivasti paloiteltu ja lämmitetty?
- Ja lopuksi: Vaikka esitän coolia kovista, olen pehmo ja rakastan sinua salaa yli kaiken!