FI JVA KANS & FI & N MVA V-05 Garla Derrik eli Riki
Sukutaulu Agilitytuloksia MEJÄ-tuloksia Näyttelytuloksia Video
Luonne
Luonteeltani olen tyypillinen basset. Olen toisaalta vilkas ja lempeä, mutta ranskalainen tempperamenttini tekee minusta tietysti tunteellisen ja kuumaverisen. Olen kotioloissa normaalisti äärimmäisen rauhallinen, mutta kun alkaa tapahtua, olen heti valmiina. Haukun vain asiasta, mutta jos kuumun liikaa, saatan louskuttaa kunnollakin. Ääneni on matala ja soinnukas, suuren ajokoiran ääni. Luonteessani esiintyy myös tarvittava määrä itsepäisyyttä.
Olen tosi rohkea koira uusissa paikoissa ja varsinkin metsässä, mutta minulla on myös hyvin herkkä puoli. Uusiin ihmisiin ja outoihin esineisiin suhtaudun ensin varovaisen empien. Mutta kun jää on murrettu, olen iloisesti valmis paininnujakkaan tai kilpajuoksuun kaikkien kanssa. Kunto minulla on terästä ja vauhtini on todella huima kokooni ja rakenteeseeni nähden, mikä pätee myös ketteryyteen. Isäntäväkeni mielestä olen sekä väsymätön leikkijä että sitkeä, periksiantamaton hajujen jäljittäjä.
Iän myötä olen tullut myös erittäin omanarvontuntoiseksi, ja en siedä toisten koirien pompottelua. Jos en pärjää nujakassa, puuhailen mielummin omiani. Ainakaan poikia en ala mielistelemään. Tyttöjen perään olen mahdoton, oikea Don Juan, esitän kaikki niksini, lipsuttelen tyttöjen korvia ja vehtaan vaikka mitä. Olen myös altis sydänsuruille. Nykyään olen kyllä immuuni tyttöjen houkutuksille, kun vanhoilla päivilläni jouduin luopumaan kulkusistani!
Olen myös äärimmäisen älykäs ja oppivainen koira, kunhan opetuksesta seuraava palkinto on kohdallaan. Kykenen myös itsenäiseen ongelmanratkaisuun... heh! Ainut tapa vaikuttaa minuun on positiivinen huomiointi, luppakorvaisena koirana äkeä-ääninen käskytys saa aikaan minussa vain korvan lotmautuksen. Kykenen hyvin metsästyskoirana itsenäiseen työskentelyyn. Kiinnyn lujasti omistajiini, vaikka en olekaan mikään kainalossa nyhjääjä ja jalan viressä kulkija. Arvostan kiinnostavaa toimintaa ja säännöllisyyttä elämässä (kuten maukasta Gourmet-ruokaa oikealla kellonlyömällä).
Harrastukset
Rotuni ja sukuni perusteella minusta olisi ainesta metsästyskoiraksi, mutta olen sopeutunut mainiosti kerros- ja rivitaloon sekalaiseksi harrastus- ja seurakoiraksi. Ulkoilua rakastan yli kaiken, varsinkin kun saan painatella vapaana tuoksuja ja tuulia nuuskutellen. Etenkin emäntäni on innostunut kaikenkarvaisesta koiraharrastuksesta, niinpä olemme yhdessä touhuilleet Pohjois-Karjalan Seurakoirat ry:n ja Joensuun agilityurheilijoiden koulutuksissa ja kursseilla näyttelykoulutuksesta harrastajatokoon ja tapakoulusta agilityyn. Etenkin Agility on vauhdikkaana lajina vetänyt meitä kovasti puoleensa. Emäntä kannustaa, ja minä teen mitä huvittaa... Joinakin päivinä painallan tosi lujaa ja komennan emäntää, toisina päivinä taas emäntä komentaa ja minä haistelen hajuja vain... Agilityssä myös kilpailemme, itse asiassa jo minien kolmosluokassa. Olenhan tosi taitava, jos sille päälle satun. Bassetin kanssa tätä lajia ei kylläkään voi harrastaa turhan vakavasti! (ASB-lehden (2/2007) tilastojen mukaan Riki ja Simo ovat rotunsa ainoita edustajia Suomessa, jotka ovat kilpailleet ja saaneet hyväksytyn, sijoitukseen oikeuttavan tuloksen agilityssä vuoden 2006 loppuun mennessä).
Harrastamme myös metsästyskoirien jäljestämistä -verijälkeä eli mejää- johon minulla pitäisi olla sukuni puolesta luontaisia edellytyksiä. Olen kuulemma kiireinen siinä lajissa; osoitan kyllä makuut, mutta yritän ilmavainulla haravoiden suoraan perille - pitäisi malttaa seurata jälkeä... Lisäksi riistaverisenä haksahdan helposti tuoreille jäniksen tai hirvenjäljille. Silloin kun kaikki mene e nappiin, olen kyllä varsin mainio jäljestäjä. Tässä lajissa valioiduin vuonna 2007, eli olen jäljestämisvalio.
Olemme kokeilleet myös palveluskoiralajia, ihmisetsintää, joka on minusta aika kivaa. Makupala odottaa aina "kadonneen" luona. Kaikkea ei kyllä ehdi harrastamaan täysillä, mutta kaikkea on kiva kokeilla. Emäntäni yrittää kehittää älynystyröitäni kotioloissa purkkipiiloilla, naksutinkoulutuksella sun muilla kivoilla leikeillä, ja eihän purkeista ole ollut hampaitteni voittajiksi. Älyni leikkaa kyllä veitsenterävästi, jos minulla on aikaa jäädä miettimään. Eräs saavutukseni on lasten rengaspelin kokoaminen. Nyt kymmenettä ikävuotta käyvänä olen harrastuksista kilpailumielessä eläkkeellä, mutta aina touhuillaan kaikkea kivaa mielen virkistykseksi! (Kuvat: Jyväskylä 18.6.2005, Jari Nevalainen)
Näyttelyt
Riki on ollut varsin menestyksekäs näyttelykoira, vaikka tämä ura ei ollut alunpitäen tähtäimessäkään. Riki kävi näyttelyissä vajaata 40 kertaa, nykyään Riki on kastroitu ja viettelee eläkepäiviä näyttekystaran hommista. Rikistä tuli aikanaan Suomen muotovalio Lappeenrannassa 30.3.2002. Rotunsa komein edustaja (ROP) Riki on ollut 15 kertaa, VSP viidesti ja sijoittunut jopa ryhmäkehässä muutaman kerran. Kymmenen kertaa Riki on arvostettu Cacibin tai Vara-Cacibin arvoiseksi. Riki on saanut myös Sertin ja yhden Cacibeistaan Norjasta sekä yhden Vara-Cacibin Virosta. Riki on ollut myös edustamassa isäänsä Check Star's Star Warsia Jyväskylän 2002 KV-näyttelyn BIS-4 jälkeläisrymässä, kuten myös monissa muissa Garla-kennelin kasvattajaryhmissä. Rikin paras saavutus on tällä hetkellä Erikoisnäyttelyn ROP-voitto Espoossa 2004, vuonna 2005 menestys erikoisnäyttelyssä Joutsassa oli lähes yhtä hyvä: VSP, eli paras uros. Norjan muotovalio Rikistä tuli 3.11.2004, ja kansainvälisen muotovalion arvo vahvistettiin 15.3.2005. 17.12.2005 Riki sai V-05 tittelin Helsingin messukeskuksen vuoden voittaja-näyttelystä. Rikin 3 vuotta nuorempi täyssisar, Garla Capri Bella, on ollut Suomen bassetkerhon erikoisnäyttelyn VSP 2004 ja ROP & BIS-1 2005, ja lisäksi myös V-05!
Näyttelykuvien kuvatiedot:

Ylempi kuva: Suomen bassetkerhon erikoisnäyttely Espoo 21.8.2004. vas. ROP Riki, keskellä tuomari Barbara Larska, oik. VSP Garla Capri Bella (mol. sama sukuyhdistelmä). yht. 26 fauvea.
Alempi kuva: Suomen bassetkerhon erikoisnäyttely Joutsa 11.6.2005. vas. VSP Riki, keskellä tuomari Massimiliano Minucci, oik. ROP, BIS-1 Garla Capri Bella (mol. sama sukuyhdistelmä). yht. 33 fauvea.
Terveys
Riki on terveydeltään varsin tyypillinen fauve, suurempia ongelmia terveysasioissa ei ole ollut ja eläinlääkärissä on käyty lähinnä rokotukissa ja tarkastuksissa. Rikin silmät on tarkastettu viimeksi 12.10.2004, eikä silloin todettu niissä muutoksia, ts. Rikillä on terveet silmät. Riki on sairastanut elämänsä aikana yhden kennelyskän, yhden korvatulehduksen sekä selittämättömäksi jääneen kynsisairauden (epäily SLO), jonka tutkimuksia varten Rikiltä on poistettu yksi kannuskynsi. Yhdelläkään muulla basset fauve debretagnella en ole kuullut todetun SLO:ta tai mitään muutakaan diagnosoitua kynsisairautta. Siispä rotua hankkivan ei mielestäni kannata näistä kynsiongelmista olla kovin huolissaan. Riki kastroitiin 8 vuotiaana samalla kertaa pikkuveli Simon kanssa, Simolla oli eturauhasvaivoja ja Riki oli ikäisekseen "turhan viriili". Koira toipui leikkauksesta välittömästi ja on ollut sen jälkeen virkeä ja hyväntuulinen itsensä.
Sukutaulu Agilitytuloksia MEJÄ-tuloksia Näyttelytuloksia Video